Bootsit hameenhelmoissa

- Saakos tää vielä lähtee latojortsuista hameenhelmoissa mukaan, jos oikein nätisti kysäsis neidolta? 


- Suattaapa tuo ollakkii, jos nää ossoot tehä saunavihan ja vihtoo sillä taiat tulevaks yöks, vaikka tarkenoohan tuota muutenniinki.

- Onhan ne friidut sellaseks taikuriks joskus kutsunu, tiiä sitä sit, että mitä pian taikosin, voisit pian yllättyäkin.


- Älähän nyt liikoja innostu kuules mies, ettei käy pian kalpaten, vien sulta lusikan eestäs, ni milläs sit kauhot?    Mut tokkopa myö kauhommaa meinattaa, mutta lähe ny kahtommaan.

- Eihän me kauhota, lusikassa vähän jos oltais. Kyllä sulle taiat näytän. 

Olinpaikka - tuntematon

Se tulee nykyään yhä useammin kylään. Joka aamu ja taas ilta.
Välillä ei tervehdi tullessaan, aika tyly kaveri. Tai ei se kaveri ole, en siitä edes pidä.
Joskus jää yökyläänkin, ei edes kysy.

Hetken en haista kuin sen, aistit tukossa.
Säväys kusen pistävää kaktusmaista pistosta.
Taju lähtee.

Se valtaa koko asunnon, ottaa mukaansa, vie hetken ja sen jälkeen tempaisee päin seiniä.
Mahdoton. Se saa itkemänn, nenä vuotaa.

Jokapuolella, saa aina olla siirtämässä.
Ei väliin meinaa mahtua.

Voisi riipiä kaapista pötyä pöytään ja murua rinnan alle.
Voi on mikrossa ja kahvia saa hakea jääkaapista.

Ruutua, raitaa, hametta, villapaitaa.
Väriä, ei kai sillä muulla väliä.

Aina hukassa. Milloin sängyn alla, milloin sen päällä.
Ja kas, päässähän ne olivatkin.

Etsintöjen maailma ja sisäinen sekamelska. Yöllä laitoin kuppiin, aamulla otin kupista,
olinpaikka - tuntematon.