Irina

Pitkin Oulunjoen siltaa, etsin sitä yhteistä kadonnutta iltaa.
Yhdessä salaperäisesti kuljimme, huulet toistemme huulille suljimme ja metsätietä yönhämyyn kuljimme.
Aamulla usvapeitteen alta toisemme taas löysimme.
Takaisin datsuniin kävelen.

Hämeentie, yksinäinen ja hiljainen, kuin minäkin.
Kaulassani punainen sydän, jonka jätit kun tavarasi pakkasit ja luotani lähdit.

Keskellä järvien, Jyväskylän satamassa, yksin, ei kukaan oo vastassa. 
Hiljainen ilta-aurinko kasvosi ääriviivat veteen piirtää.
 

Hämyisessä kuppilassa, hiuksiin peitän suttuiset silmät ja punaiset kasvot.
Katsahdan ulos, lapsi torilla seisoo, kyyneleet vuolaana itkien kuin putous järven pintaa tähyten.
Niin kai tunnen minäkin.

Pimeässä taas. 
Yönvartijana vahdissa seison.
Puren huultani yhteen, en halua tuntea, en tietäni yksin kulkea. 
Paha olla, sydän yksinäinen on ja levoton. 

Runoja rustaan, sut pois mielestäni karkoittaa.
En pysty siihen, se mitä tarkoittaa.
Voinko elämääni ilman sua jatkaa?
Mietin, pohdin, silmät suljen ja unissa luokses kuljen.

Tammikuu, siitä kulunut aikaa jo on.
En ole enää lohduton, mun taas hyvä kanssas on.

Myin pois datsuni, nyt olkoon se entinen ratsuni.
Jäljelle jäi silti jotain, niistä sydämeesi sain avaimet.  Hiuksesi tuoksuvat ja pehmeät, rannalla kesäisen, niitä syvään henkäisen.

Yhä jotain mulla, sain takaisin kainaloosi tulla.
Käteesi kurotan, tartun, sen taskuuni sujautan.

Jotain matkalla mukanani kantanut olen, se vanha greippi on.
Sen takana se vanha maalarinteippi, johon kirjailtu: Rakkaudella aina sun, olkoon tää sun tai mun.

Nyt loppu se pervoilu beibe ja tartu hommiin, äläkä haaveile

Outi, hassu ja hupsu, välillä ihan tossu. Outi on aina myöhässä, tekis mieli olla sitä lyömässä, ei se koskaan opi, ellen tee tästä stopin. Outi, aito ja empaattinen, ja joskus liian temperamenttinen. Outi se itkee kun luontodokkaria katsoo, ei sitä sillon saa ees kainaloon nostaa. On se Outi aika tunnollinen, mutta ei siitä koskaan tule kunnollinen, saati aikuinen. Outi se joskus sanoo vaan ahaa ja Apulantaa yhä fanittaa, eikä sitä pysty moni edes kuuntelemaan.

Outi, on se herkkis, ei sille käy mikään laatumerkki. Päällä Outilla on aina samat farkut ja joka päivä se ottaa viiden tunnin torkut ja naamaan kelpaa vaan herkut. Pellolla se Outi vaan viilettäis, jos jostain siivet selkään sais. Outin pitäs joskus miettiä ennen kuin sanoo, ja jos siltä joskus ton pilkkeeen silmäkulmasta pois taikois. Outin suusta härskiä settiä tulee, minkäs sille teet, tulee siitä joskus vielä mc ja sit se heittää Pori Jazzeilla kovaa settii. On se Outi niin hätänen, ja silti usein niin myöhänen. Outi se keskellä yötä vaan runoilee, eikä koskaan nukkumaan ees mee. Siinä se Outi sitten valittaa, pitäs joskus sitä vähän opettaa. Sillon kun Outi se ei liikoja mieti, tulee siitä ihan villi. Outi, ajattevainen, kumpa siitä tulis mulle vielä nainen.

Outi, kirjoittaa se joskus ihme tekstii, kun se sitä vaan keksii ja sais sitten aikaiseksi. Ei sitä Outin kirjoittamista voi sanoo ees harrastukseksi. Tärkeintä Outille on fiilis, muuten siitä katoo se aitous, ja menee väkinäiseksi. Ja sit se menee Outilla ihan pelkäks vääntämiseksi ja se ei oo hyvä se, ja sit on parempi katoo kynäki. Riittäskö Outista tää, vois mennä vähän untaki metsästämään. Outi, sellanen se on.