Yksin Sateessa

Tyhjyydessä seison. Lämmin rautakaide kylmällä iholla, joka solu tuskaa huutaen. Tuuli heittää hiukseni toiselle puolelle kasvojani. Vihreät lehdet puissa välkehtii, pihan vaahterasta näkee jo syksyn kutsun. Illan anova aurinko houkuttelee syliinsä.

Voisin huutaa sisukseni ulos ja samalla paeta yksinäisyyteen, vaipua tiukkaan kuoreeni ikuisiksi ajoiksi. Ranteita pakottaa, sydäntä viiltää, veri kiehuu. Lämpimät kivun muodostamat kaipauksen kyyneleet valuvat yksinäisillä poskilla, kastellen ylläni olevan kankaan, matkalla kohti kylmää petonilattiaa, jolla yläilmoissa seison, yksinäni. 

Kunpa voisin juosta, kunpa jalkani kantaisivat, kunpa ne ehtisivät, saavuttaisivat. Kunpa en olisi tässä, kunpa olisin vielä ajassa aikaisemmassa. Kunpa ääneni kantaisi ja voisin huutaa nimeäsi.

Aika kuluu, en ole varma mistään. Mitä tehdä, missä olla ja miten. Pelottaa, ahdistaa. Sanat suustasi ovat välillä niin armottomia, välillä kaihon toivoa herättäviä. Vuorollaan olemuksesi sotkee koko pakan.
Minäkö en ymmärrä? Sinä et ymmärrä, en voi elää näin. En voi, vaikka haluaisin. Et sinäkään, vaikka sitä tahtoisitkin. 

Jos jään, miten meidän käy? Entä jos pakkaan ja lähden? Odotanko omassa hiljaisuudessani sinua, vai huutaisitko perääni?
Milloin omasta maailmastasi, tuskastasi jaksat ponnistaa kohti valoa taas. Koska on se päivä, että jaksat? Maailmani murtuu, kun näen kivun silmissäsi, tuskan kosketuksessasi, kaipuun kyynelissäsi. 

Hän ei tule takaisin, mutta jos minä olisin tässä. Olen tässä.
Hän on sinun kanssasi silti, yhä ja aina, pienenä tyttönä taas vihreillä niityillä. Lupaan sen. 

Iltaisin katseen kohti ikkunaa luon, parkkipaikkaa tähyän, lakanaa vieressäni silitän. Kutistun, säryn. Tulisit minut jo korjaamaan, sylissäsi ehjäksi muovaamaan.
Anna, laitan riipukseni kaulaasi jälleen, se pahan olon pois karkoittaa.
Anna, kosketan vielä. Katson silmiisi, kaipuun ja pettymyksen näen. Anna vielä hetki, anna itsellesi mahdollisuus rakastaa. 

Linnun laulun kuulen, ulkona sataa. Alas rojahdan itkien.
Kynttilän valon hellässä huomassa, juoksevan veden alla istun, se paljaita haavojani hoivaa.
Itseäni lohdutan, hiljaa tuskaani vaikeroin.
Sielun uuden jos saisin, tai vanhan puhdistaa.
Sua tahdon yhä vain rakastaa. 

Sadetta, ropinaa, rakastit.
Jos aina aurinkoista olla vois, eikä se sadetta koskaan enää mukanaan tois. Muuten hukkuisin taas.
Silti kaipaan sadetta,
yhä ja aina.